Tec Dubelin Xbox
Etusivu > Artikkelit > C64 > Mitä ovat SID-musiikkitiedostot?

Mitä ovat SID-musiikkitiedostot?

Sound Interface Device -piiri (MOS 6581)SID-tiedostot ovat alkuperäisen Commodore 64:n peleistä/demoista siirrettyjä musiikkitiedostoja. C64 oli 80-luvulla suosittu kotitietokone, joka tarjosi ilmestyessään edistynyttä tekniikkaa suhteellisen halpaan hintaan. Yhtenä erikoisuutena C64:ssä oli kehittynyt SID-musiikkipiiri (Sound Interface Device), jonka Bob Yannes kehitti vuonna 1982. SID-piirin käyttömahdollisuudet olivat aikanaan ennennäkemättömät ja se olikin iso harppaus tietokonemusiikille. Piiri oli niin kumouksellinen, että Byte Magazine nimesi sen Top 20-listallaan yhdeksi tärkeimmäksi piiriksi tietokoneitten historiassa.

Vaikka SID-piirin teknologia oli aika yksinkertainen, sen teho mitattiin siinä mitä ihmiset voivat sillä tehdä. Varhaisimmat musiikkikappaleet olivat C64:llä vaikuttavia, mutta piirin todellinen potentiaali tuli esiin vasta vuonna 1985. Säveltäjät alkoivat käyttää noihin aikoihin "illuusiota", joka huijasi korvaa kuulemaan enemmän ääniä kuin kolmekanavaisella piirillä oli mahdollista tarjota. Musiikki edistyi taas vuonna 1987, jolloin säveltäjät alkoivat käyttää hyväksi neljättä ääntä. Vaikka muitakin edistyksiä käytetiin SID-musiikissa, ne eivät olleet yhtä tärkeitä kuin edellä mainitut.

Yksi tärkeä edistyaskel oli saada tämä teknologia julkiseen käyttöön. Säveltäjät olivat luoneet omia musiikinteko-ohjelmia, koska muutoin heidän oli luotava musiikkia alkeellisilla ohjelmilla. Ohjelmat olivat kilpailukykyisiä pelimusiikkimarkkinoilla, mutta muusikot olivat haluttomia jakamaan tietämystään muiden kesken. Asia muuttui, kun joitakin ohjelmia pääsi vuotamaan julkisuuteen ja nämä laadukkaat ohjelmat aiheuttivat buumin, jonka seurauksena hyvälaatuisen musiikin määrä kasvoi.

Vuonna 1990 Commodore 64:n peliteollisuus alkoi olla lopussa, mutta silti monet muusikot jotka säveltävät demoryhmissä, edelleen nauttivat SID-piirin tarjoamista mahdollisuuksista ja yrittävät puristaa siitä kaiken irti. Useimmat näistä uusista/vanhoista sävellyksistä tarjoavat ihmisille erityisiä muistoja C64:n demo- ja pelimusiikeista.

SID-piirin tekniset tiedot lyhyesti

6581 Sound Interface Device (SID) -piirissä on 3 äänigeneraattoria, kussakin 9 oktaavia, 5 aaltomuotoa ja ohjelmoitava ADSR (attack, decay, sustain, release) -generaattori. SIDin toimintoja säätelee muistipaikat 54272-54296 eli 25 osoitetta.


Aiheeseen liittyviä sivuja:
SID-musiikkitiedostoja | Commodore 64:n tunnetuimmat pelimusiikin tekijät


Tämän sivun viimeisen päivityksen ajankohta: 21. lokakuuta 2003.
Tämä sivu kuuluu Tontti Kerhon ylläpitämään Tec Dubelin Xbox -sivustoon.