|
Ohjeita Xboxin vianhakuun ja korjaamiseen. Aiheet on jaettu kuuden pääotsikon alle: virhekoodit, merkkivalo, EEPROM, kiintolevy, BIOSin päivittäminen ja muut.
Ruudulla lukee: "Your Xbox requires service. Please call Xbox Customer Support." Kuudella eri kielellä olevan ilmoituksen lisäksi vasemmalla ylhäällä näkyy numerokoodi. Ongelman voi (yrittää) selvittää sen avulla.
Xboxin tilaa ilmaiseva merkkivalo on normaalisti vihreä ja palaa jatkuvasti. Jos merkkivalo vilkkuu, jotain on vialla. Vian johtuessa omista toimista - kuten esimerkiksi BIOSin päivittämisen jälkeen Xbox ei käynnisty vaan vilkuttaa merkkivaloa - niin vian syy on helppo päätellä. Varsinaisen vian korjaaminen voi olla hankalampaa.
Vilkkuva oranssi valo viittaa yleensä ylikuumentuneeseen Xboxiin. Anna laitteen jähtyä ja merkkivalon pitäisi lakata vilkkumasta. Älä aseta Xboxia ahtaaseen tilaan, lämmönlähteiden läheisyyteen, tai tuki tuuletusaukkoja. Varmista myös, että jäähdytys on kunnossa (esimerkiksi tuuletin ei ole rikkoutunut).
Jos laite on jäähtynyt ja oranssi valo jatkaa vilkkumista, niin vika voi olla myös muualla. Jos olet asentanut Xboxiin mod-piirin, niin tarkista ettei emolevyllä ole esimerkiksi tinaroiskeita.
Syy on yleensä huonosti tai ei lainkaan kiinni olevassa AV-kaapelissa. Tarkista, että kaapeli on kunnolla kiinni, tai kokeile toista kaapelia. Vika voi johtua myös tinaroiskeista emolevyllä.
Katso Xbox-Scenen sivuilla oleva ohje Fixing flashing red/orange tutorial.
Useita eri syitä. Voi johtua esimerkiksi väärin asennetusta mod-piiristä.
Tunnetaan myös jouluvaloina ("Christmas Lights"). Vika voi johtua väärin asennetusta mod-piiristä, rikkinäisestä piiristä, piirille yhteensopimattomasta BIOSista, tai tyhjästä piiristä. Katso myös Llamman sivuilta ohje Repairing Traces and Lifted Pads.
Korruptoitunut tai tyhjä EEPROM. Katso lisätietoja EEPROM-kohdasta.
Korruptoituneen EEPROMin tunnistaa esimerkiksi siitä, että television ruudulle ei tule kuvaa, ja kun Xbox käynnistetään, merkkivalo vilkahtaa vihreänä ja sen jälkeen valo vilkuttaa vain punaista. Vian korjaamiseen on erilaisia tapoja riippuen esimerkiksi Xboxin versiosta tai siihen asennetusta mod-piiristä.
Alkuperäistä tai modifioitua BIOSia käytettäessä Xbox ei normaalisti käynnisty, jos Eepromin tiedot ovat korruptoituneet. Tällöin tarvitaan BIOS, joka käynnistyy ilman toimivaa Eepromia (esimerkiksi Cromwelliin pohjautuvat). Jos mod-piirillä on oma ohjelmisto (OS), se voi sisältää helpon tavan Eepromin palauttamiseen. Esimerkiksi SmartXX- ja Xenium-mod-piirejä käytettäessä Eepromin varmuuskopiointiin ja palauttamiseen löytyy valinnat piirillä olevasta ohjelmasta, joka käynnistyy ilman toimivaa Eepromia.
Eeprom.bin-tiedosto on varmuuskopio Xboxin Eepromista. Tiedostoa tarvitaan Eepromin palauttamiseen. Se on voitu varmuuskopioida Xboxissa esimerkiksi EvolutionX- tai ConfigMagic-ohjelman avulla. Jos käyttäjällä ei ole omasta Xboxista varmuuskopioitua eeprom.bin-tiedostoa, niin vaihtoehtoisesti tiedosto voidaan tehdä PC:llä LiveInfo-ohjelmalla tai käyttää niin sanottua tyhjää tiedostoa (lue kuitenkin seuraava kappale).
Eepromiin on tallennettu muun muassa kiintolevyn avaamiseen tarvittavat tiedot. Jos Eepromin sisältö on korruptoitunut ja Xboxin kiintolevy on lukossa eikä käyttäjä ole ikinä sitä avannut ja hänellä ei ole tarvittavia tietoja tai tiedostoja, niin kiintolevy voi olla ikuisesti lukossa (ks. vinkkejä ilman user-salasanaa avaamiseen). Tällöin voidaan lisäksi tarvita uusi kiintolevy.
EEPROMin käsittelemiseen tarkoitettuja apuohjelmia:
ERP1.RAR-paketti sisältää patchatyn Cromwell-BIOSin sekä ohjelman, jolla eeprom.bin-tiedosto voidaan sisällyttää BIOSiin (komennolla "addEeprom cromwell-patched.bin eeprom.bin").
Jos Xboxin EEPROMia ei ole varmuuskopioitu, niin ERP2.RAR- ja ERP3.RAR-paketit sisältävät toisen/vaihtoehtoisen eeprom.bin-tiedoston. ERP2.RAR-paketissa oleva eeprom.bin-tiedosto on tarkoitettu NTSC-laitteeseen ja ERP3.RAR-paketissa oleva PAL-laitteeseen. Tällöin on otettava huomioon myös Xboxin kiintolevyyn liittyvät asiat, jos levy on lukittu.
Laita patchatty Bios mod-piirille ja käynnistä Xbox uudelleen. Eeprom palautetaan automaattisesti, jonka jälkeen ruudulle tulee ilmoitus "EEProm flashed - status : SUCCESSFUL". Kun Eeprom on kunnossa, patchatyn Cromwell-BIOSin tilalle voidaan laittaa haluttu BIOS.

FlashBiosin unauthorized-versiolla Eepromin sisältö voidaan korjata BIOSin valikosta. Unauthorized-versio sisältää NTSC-laitteelle tarkoitetut eepromin tiedot, joten sitä käytettäessä television kuva voi mennä sekaisin (kuva) riippuen esimerkiksi AV-kaapelista ja televisiosta.
Käytä flashbios_(unauthorized).rar-paketista cromwell-3.0.3-unauthorized-hakemistossa olevaa BIOS-tiedostoa. Huomaa, että Xboxin 1.6-versiossa parempi/toimivampi vaihtoehto voi olla cromwell-3.0.1-3-unauthorized-hakemistossa oleva tiedosto. Laita BIOS mod-piirille ja käynnistä Xbox.
Valitse valikosta "Flash EEPROM v1.x" (X riippuu Xboxin versiosta). Sen jälkeen ruudulle pitäisi tulla ilmoitus: "EEProm flashed - status : SUCCESSFUL". Kun Eeprom on kunnossa, voit laitaa mod-piirille haluamasi BIOSin: päivitys onnistuu samalla tavalla kuin tavallisessa FlashBIOSissa.

Tapa 3: XBtoolin tukemat BIOSit
Sisällytä ensin Eepromin toimiva varmuuskopio (eeprom.bin-tiedosto) BIOS-tiedostoon:
Käynnistä Xbox muuttamallasi BIOSilla, jolloin EEPROMin tiedot luetaan EEPROM-piirin sijaan mod-piirillä olevasta BIOSista. Sen jälkeen toimimattoman Eepromin sisältö voidaan uudelleenkirjoittaa esimerkiksi ConfigMagicilla tai Ltoolsin avulla.

Virhetilanteita, joita voi esiintyä BIOSin päivittämisessä.
FlashBIOSin 3.0.3-version ongelmatilanteista Xboxin käynnistyksessä ja BIOSia päivitettäessä löytyy tietoja FlashBIOSin kuvallisesta päivitysohjeesta kohdasta Ongelmat ja ratkaisut.
Unknown Flash! Halting
Mod-piiri on kirjoitussuojattu. Kytke kirjoitussuoja pois päältä.
No BIOS Found. Halting
Varmista, että BIOS-tiedosto on varmasti BIOS.BIN-niminen. Polta uusi levy, jossa tiedosto on oikealla nimellä ja/tai käytät oikeita asetuksia. Katso lisätietoja BIOS-levyn tekemisestä.
Flash too small for biosimage. Halting
BIOS-tiedosto on liian suuri mod-piirin muistiin. Polta uusi levy, jossa tiedosto on oikean kokoinen.
EvolutionX:n evox.ini-tiedostosta puuttuu flash-piirin tyyppi. Lisää se evox.ini-tiedostoon.

Mod-piiri on kirjoitussuojattu. Kytke kirjoitussuoja pois päältä.

Xbox voi antaa esimerkiksi pelilevyä luettaessa "Dirty Disc" -ilmoituksen. Virhe johtuu yleensä siitä, että laite ei pysty lukemaan kunnolla tietoa CD/DVD-levyltä (tai kiintolevyltä), ja sanoo levyn olevan likainen. Syitä voi olla useita.
Tämän sivun viimeisen päivityksen ajankohta: 11. huhtikuuta 2006.
Tämä sivu kuuluu Tontti Kerhon ylläpitämään Tec Dubelin Xbox -sivustoon.