|
|
Kotitietokoneen hankinta ei ollut yhtä helppoa kuin jonkin muun kodin laitteen, kuten pesukoneen, stereon tai television ostaminen. Muiden laitteiden kohdalla olivat ominaisuudet ja käyttötavat yleensä selvillä ilman ohjeitakin. Kotitietokoneessa oli kuitenkin useimmille epäselvää, mitä lisälaitteita oli välttämätöntä hankkia ja miten tietokonetta käytettiin. Vaatihan kotitietokone toimiakseen ohjelman, jonka tekemiseen harva oli etukäteen harjaantunut. Monet olivat jo aivan sekaisin pelkästään oudoista termeistä, biteistä, kiloista ja tavuista.
Tietokoneita myytiin monissa suurissa tavarataloissa, paperi- ja kirjakaupoissa, elektroniikka-alan myymälöissä, radio- ja televisioalan liikkeissä ja tietokoneisiin erikoistuneissa kaupoissa. Näissä oli aina esittelykoneita, joilla käyttöä voitiin kokeilla. Laitteeseen voitiin tutustua vaikkapa tekemällä etukäteen kotona testiohjelma, jonka syötti tietokoneeseen. Näin pääsi kätevästi kokeilemaan näppäimistön käyttömukavuutta, ohjelman korjausmahdollisuuksia ja laitteen suorituskykyä.
Laitteiden edullisuutta vertailtaessa kannatti aina laskea hinta täydelliselle järjestelmälle lisälaitteineen.
Vaikka aluksi hankkikin pelkän peruslaitteiston, ei se kuitenkaan pidemmän päälle riitänyt, vaan myöhemmin tuli hankittua lisävempeleitä. Toimivaan kokonaisjärjestelmään tarvittiin keskusyksikkö (itse mikrotietokone), kasettinauhuri tai levymuisti, kirjoitin, näyttölaite (tv) ja muistia vähintään 16000 merkkiä. Tälläisen kokoonpanon hinta oli tv:n hintaa lukuunottamatta halvimmillaan noin 2000 mk. Sijoittamalla 10000 mk sai jo vaativaankin käyttäjää tyydyttävän järjestelmän.
Hintaa laskettaessa tuli olla tarkkana, että lisälaitteiden osalta tuli otettua huomioon kaikki tarpeelliset liitännät, joita mahdollisesti ei ollut sisällytetty itse laitteiden hintaan. Esimerkiksi Texas Instruments TI 99/4A vaati laajennusyksikön ja liitännät lisälaitteille.
Muissakin peruslaitteistoissa oli puutteita, jotka aiheuttivat yllättävää rahan menoa. Esimerkiksi Commodoret ja Atari vaativat suhteellisen kalliin erikoisnauhurin. Sovellutuksesta riippuen muistin laajennusta saattoi tarvita VIC-20:een, ZX-81:een ja TMC-600:aan. BASIC-kielen laajennus oli miltei välttämätön Commodore 64:een ja TRS-80 Color Computer:iin. VIC-20:een sai monenlaisia laajennusmoduuleja, mutta jos aikoi käyttää useampaa yhtäaikaa, joutui hankkimaan kalliin laajennusyksikön.
Hintojen ja ominaisuuksien vertailun ohella oli syytä huomata tunnettujen laitteiden edut, joita oli vaikea rahassa mitata. Niissä yleensä huolto pelasi paremmin, ohjelmatarjonta oli runsaampi ja laitteen käyttöön liittyvää kirjallisuutta oli helpommin saatavissa. Jos ystävillä oli samanlainen laitteisto, oli myös ohjelmien vaihto tuttavien kesken mahdollista.
Kotitietokoneeseen
tarvittiin useita lisälaitteita ennen kuin sitä voitiin käyttää
hyödykseen. Oleellisin oli näyttöyksikkö. Ellei laitteessa
ollut omaa näyttöä, oli sitä varten ennen pitkää
hankittava väritelevisio, sillä muut perheen jäsenet tuskin jaksoivat
jatkuvasti olla kiinnostuneempia tietokoneen käytöstä kuin television
mieliohjelmastaan. Halpana ratkaisuna kävi mustavalkoinen tv, mutta tällöin
osa laitteen ominaisuuksista jäi käyttämättä.
Toinen välttämätön lisäkapistus oli massamuisti, joksi kelpasi nauhuri tai levymuisti. Massamuistiin tallennettiin itse tehdyt ohjelmat. Nauhat olivat levyjä huomattavasti hitaampia ja alttiimpia häiriöille, mutta halpana ratkaisuna ne tyydyttivät käyttäjää, joka ei asettanut vaatimuksia korkealle.
Useimmille tietokoneille kelpasi massamuistiksi ihan tavallinen halpa kasettinauhuri, mutta tietokoneet olivat kuitenkin hyvin tarkkoja nauhurin äänipäiden kunnon ja säätöjen suhteen. Siksi viisas vei nauhurinsa kauppaan ja kokeili ennen ostopäätöstä, toimiko nauhuri yhdessä tietokoneen kanssa.
Levyt tarjosivat niin paljon nopeamman toiminnan ja käyttömukavuuden, että tietojenkäsittelyä runsaasti harrastava ilman muuta hankki levyn jo alusta alkaen. Levymuistiin joutui sijoittamaan noin 3000 mk.
Ohjelmointityössä ja kaikentyyppisessä hyötykäytössä oli aivan välttämätön lisälaite kirjoitin, joita oli tarjolla monen hintaisia ja tasoisia laitteita. Halvimmat maksoivat alle tuhat markkaa ja olivat yleensä kapealle erikoispaperille tulostavia rakkineita, jotka vaativassa käytössä eivät olleet juuri minkään arvoisia.
Kunnollinen kirjoitin oli standardikokoiselle tietokoneen jatkolomakkeelle tulostava laite, jossa mielellään sai olla myös paperin yksittäisarkin syöttömahdollisuus. Tälläiset laitteet vain valitettavasti maksoivat usein enemmän kuin tietokone, sillä ne keventivät kukkaroa noin 2000-3000 mk:lla.
Erikoissovellutuksiin löytyi muita lisälaitteita kuten pelisäätimiä, valokynä ja puhetulostuslaite. Pelisäätimiä käytettiin tietokonepelien ohjaamiseen ja ne maksoivat noin 200 mk. Laitteissa oli monasti äänisyntetisaattorit, joilla voitiin toistaa tietokonemusiikkia. Parempi äänenlaatu saavutettiin, jos hankki laitteistoonsa kunnolliset kovaääniset.
Lisälaitteiden ohella tarvittiin vielä ohjelmia ennen kuin kone suostui tekemään mitään järkevää. Ohjelmia voitiin tehdä itse tai niitä voitiin hankkia valmiina ostamalla tai kopioimalla lehdistä tai kirjoista.
Valmisohjelmat
olivat helpoin tapa ratkaista tietokoneen ohjelmointiongelmat, jos omat taidot,
kiinnostus tai aika ei sallinut ohjelman omatoimista kehittämistä.
Siihen asti laitevalmistajat olivat keskittyneet laitteiden tuottamiseen ohjelmistojen
jäädessä vähemmälle huomiolle. Havaittavissa oli kuitenkin
selviä muutoksen merkkejä.
Laitepuolella oli ainakin suuressa maailmassa syntynyt ankara hintakilpailu ja hinnat oli painettu niin alas, ettei kukaan enää rikastunut laitekaupalla. Tilanne pakotti valmistajat entistä enemmän tekemään lisälaitteita ja ohjelmistoja, joiden myynnillä hankittiin katetta toiminnalle. Laitteiden yleistyminen herätti myös ulkopuolisten ohjelmistoyritysten mielenkiinnon markkinoihin.
Ohjelmia oli tarjolla monen hintaisia, joista halvimmat tietokonepelit maksoivat satasen tai pari. Monipuolista tietojenkäsittelylaitosta ei kuitenkaan kannattanut käyttää vain ajanvietepeleihin, kun sillä voitiin tehdä muutakin hyödyllistä. Ohjelmia oli piirtämiseen, musiikin säveltämiseen, tekstinkäsittelyyn, kortistojen ylläpitoon ja taulukkolaskentaan. Nämä olivat hieman kalliimpia, mutta hinnat olivat kuitenkin sadoissa markoissa.
Taulukko-ohjelmat olivat erityisesti mikrotietokoneita varten kehitettyjä tuotteita, joiden avulla tietokonetta voitiin käyttää useimpiin laskentatehtäviin samaan tapaan kuin, jos tehtävä olisi ratkaistu perinteiseen tapaan kynällä ja paperilla. Taulukko-ohjelman avulla käyttäjä pystyi osaamatta ohjelmointia tehdä itselleen yksilöllisen laskentasovellutuksen esimerkiksi budjettilaskelman suorittamiseksi. Kun laskentamalli oli syötetty tietokoneelle, voitiin tehtävä uusia vain korjaamalla muuttuneet tiedot ja kone suoritti automaattisesti kaikki tietoihin liittyvät laskutoimitukset uudelleen. Edut tulivat esille erityisesti silloin, kun oli tehtävä useita vaihtoehtoisia tai toistuvia laskelmia.
Monet kotikäyttöön tarkoitetut ohjelmat olivat halpoja ja yksinkertaistettuja versioita, eikä niiltä kannattanut odottaa mitään ihmeitä. Vaikka niillä hoitikin pienet ja jokapäiväiset sovellutukset, niin kunnolliset ammattilaistason ohjelmat saattoivat maksaa yhtä paljon kuin koko tietokone.
Ohjelmointi ei ollut lainkaan niin vaikeata ja ikävää kuin monet ihmiset kuvittelivat. Se oli päinvastoin mielenkiintoista ja hauskaa puuhaa, joka voitti ainakin ristisanatehtävien ratkaisemisen. Koneiden käyttämä BASIC-kieli oli suunniteltu niin helpoksi ja yksinkertaiseksi, että jo muutaman tunnin harjoittelun jälkeen pystyi tekemään joistakin yksinkertaisista tehtävistä ohjelmia. Vaikeampien ongelmien ratkaisu edellytti kyllä pidempää harjoittelua ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Tietokone oli armoton, se ei antanut anteeksi pienintäkään virhettä. Ja virheitähän kaikille sattui enemmän tai vähemmän.
Todelliseksi ammattitaitoiseksi virtuoosiksi kehittyminen sitten kestikin useita vuosia ja vaati todella kovaa työtä, mutta niinhän se oli kaikilla aloilla.
Koneen käyttöbudjetissa oli syytä huomioida tarpeelliset tarvikkeet. Kun kaupasta osti laatikon rivikirjoitinpaperia, värinauhan, pakkauksen levykkeitä ja pari kirjaa, niin yllättäen havaitsi, että varsin huomattava summa oli vaihtanut omistajaa.
Kirjallisuus oli oleellisen tärkeä tietolähde oman koneen käyttöä opiskeltaessa ja virikkeitä etsittäessä. Tämän olivat kauppiaatkin oivaltaneet ja tarjolla olikin melko mukavasti koneista ja sovellutuksista kertovia teoksia. Vaikka kirjat olivat kalliita, kannatti niitä hankkia paremman hyödyn saavuttamiseksi laitteisiin uhratuista varoista. Harrastelehdet olivat myös kirjojen ohella suositeltavaa luettavaa. Ulkomaisia alan lehtiä ilmestyi useita ja niitä välittivät kirjakaupat.
Useimmat kotitietokoneet muodostuivat monesta erillisestä yksiköstä, joita ei voinut sijoittaa päällekkäin, ja siten tarvittiin runsaasti pöytätilaa. Tilan tuli olla pysyvästi tietokonekäyttöön varattu, jottei laitteistoa tarvinnut jokaista käyttökertaa varten erikseen asentaa toimintakuntoon. Laitteistoa käytettäessä tarvittiin käsikirjoja ja käyttöoppaita, joita varten tuli myös olla sopivasti tilaa. Hyvä valaistus oli myös tärkeätä, jottei silmät rasittuneet.
Sähköä laitteet kuluttivat melko vähän, mutta sähköpistokkeita tarvittiin runsaasti, sillä jokaisella yksiköllä oli oma verkkojohtonsa.
Uuden laitteen käyttökuntoon asentamiseen ei kannattanut ryhtyä liian hätäisesti. Oli ehdottomasti syytä lukea asennusohjeet kunnolla, vaikka useampaan kertaan niin, että ymmärsi miten yksiköt kytkettiin toisiinsa. Liitäntäjohtoja kytkettäessä ei saanut käyttää voimaa. Liittimet oli suunniteltu siten, että ne menivät paikoilleen kevyesti painaen, mutta vain tietyssä oikeassa asennossa.
Monimutkaisuudestaan huolimatta tietokoneet olivat erittäin toimintavarmoja laitteita, eivätkä kaivanneet varsinaista huoltoa. Vain lisälaitteet tarvitsivat ajoittaista puhdistamista ja tarvikkeiden vaihtoa. Muistilaitteet ja kirjoittimet täytyi puhdistaa ja kirjoittimen värinauha piti uusia tarpeen vaatiessa.
Varsinaisia vikoja laitteisiin voitiin odottaa lähinnä huolimattoman käytön tuloksena. Ne eivät kestäneet kovia kolhuja, eivätkä juomien kaatamista niiden päälle.
Laitteet viihtyivät kuivissa huoneenlämpöisissä tiloissa. Ne kehittivät itse hieman lämpöä ja niiden tuuletuksesta oli pidettävä huolta. Laitteen tuuletusaukkojen peittäminen pystyi tuhoamaan sen. Asiallisesti säilytettynä kotitietokoneet kestivät käytössä vuosikausia.
Tämän
sivun viimeisen päivityksen ajankohta: 11. toukokuuta 2003.
Tämä sivu kuuluu Tontti Kerhon ylläpitämään
Tec Dubelin Xbox-sivustoon.